19 year old boy from Finland

Unelmia ja haaveita täynnä oleva nuorimies Vantaalta. Töitä paiskin merellä. Kokkaan, siivoan, unelmoin ja nautin elämästä ✈.
Tai ainakin yleensä mä yritän tehdä niin. That's who I am.


Onko olemassa haikaroita. Sitä en tiedä mutta jostain mäkin tupsahdin 19 vuotta sitten helmikuussa 1997. Pieni rääkyvä housuunkakkaava juniori olin ja tällänen musta sitte tuli. Unelmoija. Monen mutkan ja haasteiden kautta kuljettiin ja tullaan kulkemaan vielä monesti, mutta niistä selvittiin ja uskon että myös tullaan selviämään.

Vielä sillon pienenä mulla oli paljon unelmia. Niitä mulla on vieläkin, mutta erilaisia. Johtuen ehkä siitä että noi pienen Tommipojan unelmat on nykyään osa mun tavallista elämää. Nimittäin; 'Hyvää iltaa arvoisat matkustajat. Aluksen kapteeni miehistöineen toivottaa teidät tervetulleeksi risteilylle' Ja sama ruotsiksi ja englanniksi. Kyllä, unelmoin siis duunista matkustajalaivalla. Ja mitä mä teen nykyään. Unelmoin vapaista kotona aina ollessani duunissa. Ristiriitastako, haha. Siispä jos et vielä ollut selvillä, olen siis töissä laivoilla. Välillä suuntana Tallinna, välillä Tukholma ja joskus jopa Riika.

Mitäpä tästä voi päätellä? Unelmat on tehty toteutettaviksi, ja kun ne haluaa tavoittaa, ei saa lannistua. Yleensä se vielä menee niin, että mitä isompia unelmia sulla on, sitä vaikeampi niitä on toteuttaa. Ihan jo siitäkin syystä että ihmiset ei usko suhun ja todennäkösesti saat kuunnella sitä että hei tuuhan takas tänne maanpinnalle, et sä ikinä voi saavuttaa tota. Jos sä kuitenkin haluat saavuttaa sen, usko siihen äläkä kuuntele yhtään mitään, mitä joku muu sulle yrittää selittää. Mä ainakin uskon suhun.

Ainakin oon itse joutunut noudattamaan just tota yllämainittua neuvoa. Mulla oli vaikeeta. Olin erilainen nuori. Tein töitä, pidin siitä. Nauroin, hymyilin ja vieläpä jopa harrastin laulutunteja musiikkiopistossa. Tätähän nää monet muut murrosikäiset nuoret pienessä kaupungissa ei sitten ymmärtänyt lainkaan. Eikä sitä varsinkaan ettei mulla ollu yläasteella päällä GANTin huppareita tai hollisterin pöksyjä. WTF, johan tossa on noita syitä mitä oon koko ikäni miettinyt; miks mua kohdeltiin niin.

En oo ikinä osannut olla niinkun moni muu. Muistan ikusesti hetken koulusta, joka ei ollut niin mukava. Siinäkin tilanteessa mä vaan hymyilin mut siitäkin mä tietysti sain sitten kuulla ihan tarpeeksi. V*n idiootti, et voi hymyillä ku sua kohdellaan näin. Ikävä vastaus vaan oli että mä voin tehdä just niin, kun musta sillä hetkellä tuntuu. Kaikki nää vastoinkäymiset sai mut tajuumaan, että tästä ei voi olla suunta muuta kun ylöspäin. Niinhän se sitten menikin.

Mulla oli muutama ihmistä jotka autto mua kestämään ton vaiheen yli ja sieltä mä pääsinkin ponnistamaan. Oon päässyt tekemään just sellasia asioita, mistä olen aina unelmoinut. Pääasiassa siis tekemään duunia merille. Mutta tämän mun oman alani lisäksi teen paljonpaljon muutakin. Esimerkiksti tätä, jota sä just katselet. Suunnittelen nettisivuja ja mainoksia, teen siis graafista suunnittelua. Ihan harrastuksena. Sain jopa pari kertaa tunnustustakin tästä nettisivujen teosta. Olen nimittäin kaksinkertainen Euroopanmestari henkilökohtaisten nettisivujen suunnittelussa.

Into tähän nettisivujen koodaukseen lähti niiltä ajoilta, kun mulla ei ollut kavereita, olin 13-vuotias. Ei siis tekemistä. Piti keksiä jotain ja tää on lopputulos. Merille pääsin duuniin harjoittelun kautta. Koska se oli ollut mun unelma pitkään, ei mun päähän mahtunut muuta ajatusta ensimmäisestä koulun työssäoppimispaikasta muuta kuin laivalla. Vietin siellä harjoittelussa pari kuukautta, jonka jälkeen allekirjoitinkin sitten ensimmäisen työsopparin merille. Ton nimen rustaamisen jälkeen oonkin sitten ollut ihailemassa merimaisemia ihan kiitettävästi. Nyt jo puolentoistavuoden ajan kolmella eri laivalla.

Vaikka mä rakastan mun työtä ja viihdyn hyvin, mun tulevaisuus on siltin täysin auki. Syynä ehkä se, että olen kiinnostunut kaikesta. Media-ala on aina vetänyt puoleensa ja musta tuntuu että ehkä vielä jokin päivä löydän itseni istumasta koulunpenkiltä. Mediaopinnothan oli siis mun toinen vaihtoehto jo kun kokiksi lähdin opiskelemaan. Tän lisäksi kuitenkin myös kaupan ala kiinnostaa hirveesti. Siispä saa vaan nähdä mihin tulevaisuus kuljettaa. Todennäköisesti merituulet puhaltaa vielä piiiitkän aikaa, mutten voi vannoa löytäneeni kuitenkaan välttämättä vielä sitä omaa juttua.

Ja niinkun tuolla aiemminkin tuli esille, olen harrastanut laulutunteja. Musiikki on siis hirveen lähellä sydäntä, enkä voi väittää toivovani saavuttavani silläkin saralla jotakin suurempaa. Mikään ei ole mahdotonta, monen asian saavuttamiseen vaan saatetaan tarvia niin pitkä aika, ettei ihmisen elinikä riitä sen saavuttamiseen.

Olen vielä nuori, opittavaa ihan älyttömästi, mutta tärkein oppi jonka olen 19 vuoden aikana saanut, on se, että kaikkea pitää osata arvostaa, ja asenne ratkaisee. Aina ja kaikessa. Elämä pitää uskaltaa elää just niinkun susta itteästä tuntuu. Ei niin kun joku muu sun tahtoisi sen elävän. Ainoa ihminen, joka sun päämäärän ratkaisee, olet sinä itse ja siihen vaikuttaa se, millaisia ihmisiä sä keräät ympärilles.
Päätä ne siis huolella ja arvosta niiden seuraa.

Rakastan hyväntahtoisia aitoja ihmisiä eli Let's keep in touch!

Rakkaudella,